LUSH palashampoo

LUSH shampoopalat eivät ole mikään uusi juttu, olen myöhäisherännäinen näiden pikku kiekkojen suhteen.  Paksun tukan ja rasvoittuvan sekä kutisevan päänahan omaavana en vaan uskonut, että palashampoo kykenee pesemään nestemäistä shampoota nielevät hiukseni. Tarinoita palashampoon voimista silti kantautui korviini jatkuvasti.

Eräs kaunis päivä töistä kotiin kulkiessani keksin poiketa asematunnelin LUSH-myymälässä, jossa pyysin myyjän opastamaan palashampoon valinnassa. Kerroin ongelmallisesta hiuspohjastani, joka tuppaa kutiamaan ja hilseilemään ajoittain (pesuvälin pidentäminen on hieman helpottanut oireita).

Sain suositukset ”Honey I washed my hair” ja ”Soak and float” -shampoopaloihin, jotka sopivat kutiavalle ja kuivalle päänahalle. Hunajainen palashampoo oli äklönmakea tuoksultaan, joten päädyin metsäisen tuoksuiseen Soak and floatiin.

Lushin nettisivujen mukaan Soak and floatin päänahkaa rauhoittava vaikutus perustuu luonnollisiin katajaöljyyn, ruusuun, kiinansypressiin ja tarhakehäkukan terälehtiin.

Sain myyjältä myös hyvät ohjeet palashampoon käyttöön; käytä palaa märkien käsien välissä, hankaa reippaasti käsiä yhteen niin, että muodostuu runsas vaahto, levitä päänahkaan, ja huuhdo huolella pois.

Tuliko puhdasta? No tuli! Vaahtoiset käteni oikein liukuivat hiusten sekaan ja shampoon levittäminen kävi helposti. Muutaman kerran otin palasesta lisää shampoota, että sain hiuspohjan kauttaaltaan pestyksi. Huuhdeltaessa tukka ei mennyt niin sekaisin, kuin nestemäisen shampoon jälkeen.

Hiuksista tuli ihanan puhtaat ja hyvän tuntuiset, eikä päänahka ole kutissut, enkä ole huomannut hilseilyä. Bravo.

Vierailin vanhempieni luona, ja hiustuotteistaan tarkka äitini testasi palashampoota ja totesi sen erittäin kivaksi, joten palani jäi sinne. Marssin heti uudestaan LUSH-myymälään ostamaan itselleni uuden, sekä miehelleni myös.

Mies on siitä hauska, kun hän kokeilee ennakkoluulottomasti kaikkea kosmetiikkaa, mitä hänelle kannan. Kysyin myyjältä päivittäiseen pesuun sopivaa shampoopalaa, ja mukaan lähti pirteän oranssi ja IHANAN tuoksuinen ”Braziliant”.

Braziliant palaan on puristettu kokonainen luomuappelsiini. Minulle tuntematon andirobaöljy toimii kosteuttajana, ja ihanan tuoksun saa aikaan ylang ylang -öljy ja appelsiiniöljy. INCI-listassa näkyy muutama synteettinenkin hajuste, mutta minua moiset eivät vaivaa.

Tuoksu on näissä tuotteissa todella voimakas, ja ne sisältävät yleisimpiä hajusteallergiaa aiheuttavia raaka-aineita, joten oikeasti tuoksuallergisten pitää jättää nämä väliin, tai ainakin tarkistaa INCI-listat. Shampoopalan tuoksu leijuu kylpyhuoneessa koko ajan. Hiuksiin tuoksu ei kuitenkaan jää.

Koska shampoopalat myydään ilman ulkopakkausta, saa pyydettäessä mukaan niiden INCI-listat, eli raaka-aineluettelot (löytyy myös kätevästi netistä). Juuri tämä pakkauksettomuus viehätti minua kovasti.

Pesevänä ja vaahtoa muodostavana ainesosana näissä paloissa käytetään Sodium Lauryl Sulfatea, joka on hyvin siedetty raaka-aine kosmetiikassa. Se on herättänyt keskustelua turvallisuutensa vuoksi, mutta nykytiedon mukaan se on täysin turvallinen ihmiselle, sekä biohajoava luontoa ajatellen.  Sulfaatit ovat tehokkaita peseviä aineita, ja ne pesevät lian sekä hiuspohjan omat öljyt. Nämä öljyt voitelevat hiusta, ja osallistuvan ihon luonnollisen suojabarrierin muodostukseen. LUSH palashampoissa on käytetty luonnollisia öljyjä korvaamaan nämä poispestyt, hiuspohjan omat öljyt. Tästä luontoaiheesta on äärimmäisen vaikea löytää faktoja, ja ainoa tutkimukseen pohjautuva artikkeli, johon itse törmäsin oli vuodelta 2015. Artikkeli totesi Sodium Lauryl Sulfaten ja siitä johdetun Sodium Laureth Sulfaten vesistöille turvalliseksi biohajoavuutensa ja pienten pitoisuuksien vuoksi.

Shampoopalan tulee antaa kuivaa ennen sulkemista ilmatiiviseen rasiaan tai pussiin tai missä häntä nyt haluaakin säilyttää. Ostaessani kaksi palaa sain metallisen rasian kaupan päälle, jonka arvo on 4,95 e.

Shampoopala maksaa 13,95 e, ja pesukertoja sille luvataan 80. Riippuu tietysti tukasta. Minä pesen hiukseni kerran pari viikossa, joten palanen voi riittää pitkäksikin aikaa. Mies pesee hiuksensa kerta päivään, joten katsotaan, kumman pala kestää kauemmin.

Oletteko kokeillut eri palashampoita? Onko suosikkeja?

Kuulemiin ♥
Noora

One Reply to “LUSH palashampoo”

  1. Kesällä hyvin pesevä Jumping Juniper ja talvella kosteuttava Montalbano ovat ehdottomia suosikkejani! Itselläni on hyvin paksu ja pitkäkin tukka ja shampoo-palat ovat lyömättömät hiustenpesussa – ei tarvitse läträtä nestemmäistä shampoota tolkuttomasti ja shampoo levittyy ihanasti :-)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.